lankakakut
Käsityöläinen, neulonta

Neuleprojektin aloittaminen

Hirvittääkö neuleprojektin aloittaminen? Etkö tahdo päästä neulomisessa alkuun? Tässä muutamia ajatuksia pohdittavaksi ennen kuin otat puikot ja langan käsiisi. Miksi neulon? Aivan ensimmäiseksi kannattaa selvittää itselleen miksi neuloo. Sen jälkeen kun on selvittänyt itselleen, että neulomiselle on joku muukin syy kuin vain tarve, jaksaa varmasti neuloa projektinsa valmiiksi asti. Itse neulon, tai yleensäkin teen käsitöitä,… Jatka lukemista Neuleprojektin aloittaminen

interlocking
Käsityöläinen, Koriste, Uudet tuotteet, virkkaus

Virkkuukoukun viemää

No, miten meni kesä noin niinkuin omasta mielestä? Aurinkoa ja lämpöä riitti tänä kesänä ja nopeastihan tuo meni. Yksinyrittäjänä ja yritykseni ollessa vielä alkutaipaleellaan, ei voi juuri sanoa että tuli lomailtua. Työkuorma on ollut tasaista tuotteiden suunnittelua, valmistusta ja valikoiman hiomista. Sosiaalisessa mediassa ja blogin puolella tuli kesän aikana pidettyä taukoa. Taisi käydä niin että… Jatka lukemista Virkkuukoukun viemää

kaavat_netista
Käsityöläinen, Ohjeet

Ompelukaavat netistä

Käytätkö ompelulehtien kaavoja, kangaskaupoista tai ompelutarvikeliikkeistä ostettavia erillisiä kaavoja vai ostatko kaavasi netistä? Itse käytän eniten viimeiseksi mainittua eli ostan kaavoja netistä. Löydän netistä kaipaamani kaavan nopeammin kuin kaavalehtiä selaamalla. Ompelen vaatteita usein fiiliksen mukaan niin itselleni kuin perheelleni. Nyt ompelussa on kesäpaitoja: Kuvassa nuken päällä Boxy Boyfriend Tee:n testiversio sekä Dublin Dolman–paidan kaavasuunnittelua eli… Jatka lukemista Ompelukaavat netistä

ompeluapulaiset
Käsityöläinen

Ompelijan pikku apulaiset

Ompelijan apuvälineistä tulee ehkä ensimmäisenä mieleen mittanauha, nuppineulat ja kangas-sakset. Näiden tärkeimpien lisäksi on paljon muitakin apuvälineitä, joita ilman toki tulee toimeen, mutta ne helpottavat huomattavasti ompelutyötä. Eikä niitä kerran käyttäneenä enää tahtoisi ilman olla! Tässä ovat pikku apulaiseni: Moni varmaan tunnistaa ainakin ratkojan ja pinsetit. Olen melkoinen apuväline-hifistelijä ja kokeilen mielelläni uusia. Nämä nyt… Jatka lukemista Ompelijan pikku apulaiset

wall
Käsityöläinen

Ideasta toteutukseen

Ideasta toteutukseen on pitkä matka. Tämän tulin toteamaan - jälleen kerran - kun mietin uusia tuotteita nettikauppaani. Oli jotenkin lohduttavaa nähdä tämä Pablo Picasson lause, joka suomeksi kuuluu jotakuinkin näin: " Aloitan idealla ja sitten siitä tuleekin jotain muuta." Tästä päättelin, että en ole tämän ongelman kanssa yksin... taitaa olla muitakin. Tällaista idean ja toteutuksen… Jatka lukemista Ideasta toteutukseen

etsy
Käsityöläinen, Yleistä

Onko Etsy uhka vai mahdollisuus?

Oleko koskaan käynyt ostoksilla Etsy-nimisessä kauppapaikassa netissä? Tai onko sinulla kenties kauppa siellä? Itse törmäsin Etsyyn jo joitakin vuosia sitten, mutta melko vähän olen sieltä ostellut. Ostoskoriini on päätynyt sellaisia tuotteita joita ei tahtonut Suomesta löytää. Ostin esim. Bullet Journal-vihkoni koristeluun sapluunan eli englanniksi planner stencil :in Hong Kongista. Etsystä etsin mielenkiintoisia kauppoja ja tuotteita.… Jatka lukemista Onko Etsy uhka vai mahdollisuus?

lankarulla_CAL_KAL
Käsityöläinen, neulonta, Ohjeet

KAL ja CAL – mitä ihmettä?

Ovatko lyhenteet KAL tai CAL tuttuja? Entä MKAL tai MCAL? Kaloreiden kanssa näillä ei ole mitään tekemistä… Nuo mainitut lyhenteet tulevat englanninkielestä. KAL eli ”Knitting-A-Long” eli yhteisneulonta. CAL eli ”Crochet-A-Long” eli yhteisvirkkaus. Joskus näiden lyhenteiden edessä on myös kirjain M, joka tarkoittaa sanaa ”mystery” eli mysteeri. Silloin kyseessä on yhteisneulonta tai –virkkaus jossa työ edistyy… Jatka lukemista KAL ja CAL – mitä ihmettä?

Käsityöläinen

Podcastaajat joita seuraan

”Seuraan useita Podcastaajia Youtubessa.” sanoin taannoin ystävälle. Ja siitä alkoi ihmettely että mitä teen… Hän ei yhtään tiennyt tuota sanaa tai sen merkitystä. No, kaikki joilla on vähintään alakouluikäisiä lapsia ovat varmasti edes kuulleet podcastaus – sanan. Podcastata tarkoittaa synonyymisanakirjan mukaan: Julkaista, tiedottaa, levittää, toitottaa, kuuluttaa julki tai juoruta. Ja sitähän tuo tosiaan on, tiedottamista… Jatka lukemista Podcastaajat joita seuraan