otsikkokuva
Koriste, neulonta, Ohjeet, Yleistä

Kestoruoho pääsiäiseksi

Jäikö rairuohon siemenet kylvämättä tai laitoitko ne kasvamaan liian myöhään? Kyllä! Tuttu juttu. Jostain syystä rairuohon siementen kylväminen jää usein viimetinkaan ja muistuu mieleen vasta pääsiäisviikolla. Vaikka ruoho onkin nopeaa itämään, niin myöhäisen kylvön vuoksi se on usein parhaimmillaan juuri pääsiäispyhien loppuessa.

Pääsiäiseksi on kiva koristella kotia ja itsellä pääsiäiseen kuuluvat ainakin rairuohot, koristellut pajunoksat ja pääsiäismunat. Tänä vuonna ratkaisin tämän myöhästyneen pääsiäisruoho-ongelman, eikä enää ei tarvitse tuskailla myöhästyneen rairuohon kylvön kanssa. Ratkaisu tähän on neulottu kestoruoho.

Kestävän pääsiäisruohon neuloo nopeasti esimerkiksi Alize Decofur Sim- langasta:

alize_decofur_sim

Loin paksuille puikoille parikymmentä silmukkaa ja neuloin ainaoikeaa kerroksia sen verran että muodostui neliönmuotoinen pala ja päättelin silmukat joustavasti. Aikaa tähän meni alle puoli tuntia eli tämä on todella pikainen työ tehdä.

Tällaisen kestoruohon tein:

kestoruoho

Pieni ruohopala oli sen verran pikainen tuo että ajattelin tehdä pääsiäispöytään koristeen kaitaliinan tapaan eli neulon pitkän suorakaiteen tästä vihreästä ”turkislangasta”.

Kerroin aiemmassa blogijutussani myös toisenlaisesta pääsiäiskoristeesta.

Olisi hauska kuulla millaiset koristeet kuuluvat sinun pääsiäiseesi ja aiotko testata kestoruohoa ?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s